Puserohaaveita

Näin unta, että olin neulonut pitsipuseron ja onnistunut unohtamaan sen. Unessa kaivoin puseron onnessani kaapista ja totesin että vaikka istuvuus ei ihan napakymppi ollut, niin lähtisin se päälläni ulos heti, olin työstäni niin ylpeä.
Aamulla olin aika pettynyt. Todellisuudessa en ole tehnyt mitään huivia isompaa neuletta. Yksi bolerojakun tapainen on kesken, ollut viime joulukuusta lähtien. Saan sitä tehtyä aina pari riviä kerralla ja tänään otin sen taas esille. 5,5mm puikot ovat muuten aivan käsittämättömän kömpelöt jos olet tehnyt sitä ennen sukkia 2mm puikoilla...Puhumattakaan siitä että yhtenä kappaleena neulottava bolero on nyt kuin aavikko. Hirveä määrä silmukoita, ja vieläpä sileää neuletta.

(Boleron houkuttelemattomuuteen saattaa kyllä vaikuttaa myös se, että ne sukat ovat Wollmeisea. Se lanka jopa tuoksuu hyvältä.)

Forays Into Lace

I've been on the road and at various places during the last few weeks, and somehow have managed to develop a backlog of projects and yarns to photograph and report. I'll start from the project completed after the scarf in the last post: Ishbel.

Yarn: Handmaiden Casbah sock yarn, 115g/325m 

Needles: 4mm Addi Lace

Size: small (wingspan about 120cm)

After the small scarf shown in the last entry I wanted to try more lace without having to buy yarn for it. I had bought two skeins of Casbah at the end of May, having dreamed about it since Christmas. The yarn seemed almost too luxurious to be made into socks, and Ishbel seemed like the perfect pattern. It was my first pattern purchase online and definitely worth the few euros that it cost. I'll most likely make the scarf again in larger size. This time I was forced to leave two rows out from the last repeat as I was (rightly) afraid of running out of yarn.

Ishbel is a great first lace project as it has a large section of stockinette and can be made of sock yarn (a few skeins of which nearly everyone is certain to have in their stash). I am now attempting my first full size, all-lace scarf, we'll see how that goes :)

Ensimmäisiä

Kesäkuun alussa löysin Kirstikin alekorista maitolankaa, sitä samaista josta esimerkiksi Ullan Hilja-liivi on tehty. En ollut aiemmin lankaa edes nähnyt, mutta selittänyt siitä kyllä jo miehelle (vähän niin kuin esimerkkinä siitä, mistä kaikesta kummallisesta lankaa voidaan tehdä). Pakkohan sitä nyt oli kokeilla. Rajallisen valikoiman takia otin viimeisen siniturkoosin kerän. Kotona tutkin Ravelryä useampana päivänä kun yritin keksiä mitä siitä voisi tehdä. 

Minun logiikallani on aivan ilmeistä, että kun ajatus lähtee kesähatusta, se päättyy huiviin...Päähuivihan siitä oli tarkoitus tulla, mutta itse asiassa lanka riittikin juuri ja juuri kaulahuiviin.

Ohje: Lehtimetsä, Ullasta

Lanka: Rosários 4 Sole Latte, 100g/165m

Puikot: Addin 4mm pitsipyöröt jotka sain ensimmäisessä suomalaisten Ravelry-vaihdossa.

Jos pitsisukkia ja muutamaa lyhyeksi jäänyttä yritystä Fifin kanssa ei lasketa, tämä on ensimmäinen pitsineuletyöni. Pienihän sekin on, mutta ainakin pitsimörkö on nyt selätetty :) Huivia tehdessäni nimesin sen jo "mörköhuiviksi" koska kaavion kahden silmukan kavennukset toivat mieleeni muumien mörön. Mutta minulla onkin aina ollut vilkas mielikuvitus.

Neuloin huivin muutaman viileähkön päivän aikana ja ehdin käyttää sitä kaksi kertaa ennen kuin sää lämpeni. Viime päivinä on ollut sellainen helle että edes maitolangasta tehdyn kaulahuivin käyttämistä ei voi edes harkita.

KIP

Olen kohtuu tohkeissani huomisesta KIP-päivästä. Koska en ole aikisemmin sitä mitenkään viettänyt, innostukseni perustuu tietenkin vain mielikuviin, ja saatan hyvinkin suurennella tapahtumaa. Mutta sille nyt ei mitään mahda, innostun hyvin helposti asioista etukäteen.

 In some weird manner I have always liked to publicly display my interests. Mostly that has meant wearing fan t-shirts (ranging from Rufus Wainwright to Wicked) or publicly reading Bookcrossing books. It shouldn't be difficult to guess that yes, I also knit in public, all the time.

I'm not quite sure whether I can quite pin down the reasons for this inclination. To express individualism; to pretend I'm important by thinking that people pay attention to what I do; to get comments from someone interested in the same thing. I know that I at least would love it if someone spotted that I was wearing a Clapotis or Sylvi. Of course I also want to knit when I can, even in public, but that's not the only reason.

When I think about tomorrow, I feel very energetic, almost defiant. Knitting and Ravelry are, in the end, still rather invisible to the general public, and I look forward to KIP Day as a small attempt to make us more visible. And, hopefully, to get some bystanders interested.

Lomailua

Viime aikoina täällä on kyllä neulottu, mutta valmista ei synny. On useampikin pariton sukka, aiemmin kuvattu huivi ja vielä vähän muuta...Toki myös Helsingin lyhyt (kolme päivää) kesä vaikutti asiaan. Kaunis sää houkutteli uimaan ja pyöräilemään. Helteiden aikana sain kunnon rusketuksen käsivarsiin, menetin talviturkin ja luin pari dekkaria mutta neuloin tuskin yhtään.


Lomapäivien lukemiseksi suosittelen ehdottomasti vanhoja dekkareita. Ahmin yläasteikäisenä Agatha Christiet, Rex Stoutit ja John Dickson Carrit, mutta Dorothy Sayersit jäivät lukematta. Niihin palaaminen oli kuin paluu noihin huolettomiin kesälomapäiviin ennen murheita kesätöistä (tai niiden puutteesta).

Yksi Dorothy L Sayersin kirja on saatavilla myös LibriVoxista: Whose Body.

Se sou tinta tu és tela

Today I won't stay on topic, today I'll savour some Portugese and imagine spring rain on my skin.

Tänään ei kirjoiteta aiheesta, tänään nautitaan portugalilaistunnelmissa ja kuvitellaan pieni kevätsade iholle.

Stuck in the Middle

I don't consider myself a victim of the SS-syndrome (the dreaded Second Sock Syndrome), but I tend to have problems with the second cast on. This goes for mittens as well as socks, and probably has more to do with DPNs than anything else: I just don't like knitting the first few rounds with them. What with the needles persistently dangling instead of staying put, and the rib looking wonky, I just want to get to the part where the pattern has already started to emerge and things are going nice and smooth.

This moment between one of the pair having been cast off but before the other one has been cast on is when I'm most tempted to start another project -one that isn't knitted on DPNs. This is how I've started multiple scarves, although only one of them has survived so far. Usually the moment passes, and I go on to knit the pair.

The scarf (it's considerably longer now than in the picture) that has survived is Old Shale Scarf (rav-link), a pattern which I received in a Ravelry exchange. It's easy enough for a lace noob like me, but gets rather tedious after a while. I've been knitting it every now and then, mostly when other projects bore me.

The best thing about the scarf-to-be is the yarn: my first Manos (silk blend), and so soft and squishy that I could make a bed of it.

A Lost Fight

It has been the kind of a day when I'm afraid to so much as attempt knitting, because if everything else goes awry, what can  you expect from something that tends to go a bit awry even on the best of days?

It hasn't gone quite as badly as I expected, but the bottom of my sock still is developing a very visible line between the 4th and 1st needle. I won't post a picture, at least not now, it's nearly 11 pm and much too dark (and yes, I do knit -and read- with too little light), but it appeared out of nowhere a little after the heel. I'm tempted to blame the yarn (cherry tree hill sock) for being too soft and slippery, but it's more likely just me. It's still annoying, though. Fighting against the Knitting Gods is really the last thing I need tonight.

The colour of the day (season?)

Shouldn't be difficult to guess what have been my colours of choice lately. Yellow, yellow-pink (it looks white-ish pink in the picture but is not really), green-brown-yellow, orange-yellow...See the pattern?

The solid yellow is Vuorelma Veto, bought from Sypressi, Helsinki; The pink-yellow is Naurava lammas, colourway "queen amber", bought from Lankabaari, Turku; The green-brown-yellow is from Ripples Yarns, colourway "easter surprise"; and the Tofutsies just arrived today as an exchange with Tui.

Oi ihana toukokuu

Näinhän se tietenkin menee. Kun olen juuri hehkuttanut sitä, miten loistavaa on voida tehdä kantapää junassa, yhtäkkiä olenkin varvaskavennuksissa, joita en voi aloittaa, koska saajan pitää sovittaa ensin. Eli pakollista taukoa tulee jossain vaiheessa kuitenkin.

Ainoa toinen aktiivisesti tekeillä oleva neuletyö on huivi. Lanka on upeaa ja kuvio helppo, jopa siinä määrin että en jaksa neuloa sitä kovinkaan pitkään ennen kyllästymispistettä.

Tekisi mieli aloittaa uudet sukat, mutta yritän malttaa odottaa toukokuuta ja sock knitters anonymous -ryhmän toukokuun mallia. Lankakin tähän työhön on jo mietitty: olimme miehen kanssa parisuhdeoleellisen merkkipäivän (lue: vuosipäivän) johdosta viikonloppulomalla Turussa, ja pakkohan sitä yhdessä lankakaupassa oli käydä. Lankabaarin sijainti ja valikoimakin oli katsottu valmiiksi, joten kauaa ei ostoksissa mennyt. Mukaan tarttuivat sukkaplokit (tai siis succaplokit)  ja yksi ainokainen kerä paikallisen värjärin sukkalankaa (langan tiedoissa ei nimeä lue, mutta kaupan kuitti paljastaa että ostin Nauravan lampaan tuotteen). Mies ei ihan ensinmainittujen ideaa tajunnut, ja täytyyhän se myöntää että eivät ne ihan välttämättömät ole...Mutta kun kauppaan kerta päästiin enkä tuhlannut lankaan liikaa niin pitäähän niitäkin päästä kokeilemaan.

Tosiaankin, minua kiinnostavia lankoja ei Lankabaarista hirveästi löytynyt, tosin voi johtua tämänhetkisestä sukkakeskeisyydestäni, en oikein edes katsellut muita lankoja. Mutta tuo ainoa ostamani kerä siis tämänhetkisten suunnitelmien mukaan päätyy Kiilaksi heti kun toukokuu koittaa.

Love of the short row heel

Pattern: Go with the Flow by Evelyn A. Clark from Favorite Socks

Yarn: Araucania Ranco Solid

Needles: 2mm DPNs

Size: mine, shoe size eur 40/41. CO 60 sts.*

After my first Araucania socks, I did intend to use some other yarn for my next project. I did even  cast on a pair of charades in Cherry Tree Hill Supersock, but the colour pooled in the worst possibly way (the yarn did, however, feel soft as heaven, so I will probably give it another try with a more appropriate pattern). So I wound up my second skein of Araucania and started my first pattern from the Favorite Socks (which I keep spelling as Favourite, and then can't find it from Ravelry...)

I didn't even look at the directions in the pattern for making the heel, as I had already decided to try a short-row one. I hate having a sock on a hiatus just because I need time and good lighting to pick up the gusset stitches, so this was really inevitable.

I followed cosmicpluto's tutorial found here. Considering that it was my first attempt, I found this heel much easier and faster to do than the heel flap, and a bit more successful too. Obviously there are some mistakes, but the lace conveniently hides the holes ;)

I'm now knitting socks for the BF, also with a short row heel that I was able to knit on the train. A lot of my knitting is done in transit, so this is a big advantage compared to the heel flap.

*Please ignore my very white-looking calves in the picture, it's the lighting. And we have a long, sunless winter behind us.

Kotoutumista

Kun on useamman vuoden asunut puoliksi siellä, puoliksi täällä (ja vähän vielä tuolla) niin ihan oikea koti tuntuu melko ihmeelliseltä. Olenkin viime aikoina miettinyt kotia ja sen määritelmää. Monet opiskelijat sanovat kotikoti kun menevät käymään vanhempiensa luona, minä olen jo pitkään puhunut paikasta kadun tai kaupunginosan nimellä. Siinäkin vaiheessa kun asuin siellä puolet ajasta.

Tuntuu että tätä uutta kotia työstetään. Tehdään. Pienillä asioilla.

Esimerkiksi sillä että kun palmusunnuntaina virpojat soittavat ovikelloa, meidän kotimme ovikelloa, meillä on suklaamunia valmiina. Ja saamme kaksi hienoa oksaa keittiön pöydälle. Tuntuu mukavalta ajatella että asunnossa on jotain mitä ei ole muuttolaatikoissa kuljetettu paikalle, vaan se on annettu tähän asuntoon, meille.

Olen jopa saanut tähän asuntoon kunnioitettavan määrän postia. Tilasin ensin Suuren käsityölehden ja sitten Novitan, ja molemmista ovat ensimmäiset numerot jo tulleet. Lisäksi ostin vähän lankaa (lisää Araucania Rancoa). Ja yksi kirja on vielä tulossa. Köh. Ehkä postinkantajastakin tulee vielä tuttu.

Paljon merkitsee myös se, että kaikelle löytyy oma paikkansa. Missä kannattaa istua neulomassa tai lukemassa jotta saisi mahdollisimman paljon luonnonvaloa; mihin laitetaan posti; milloin automaattisesti avaa oikean kaapin vesilasia etsiessä. Siitä olen aika varma, että olen löytänyt oman neulomissoppeni. Keskeneräinen työnikin on jo useimmiten samassa paikassa. Siinä tuntuu mukavalta istua kahvikupin kanssa ja podcast taustalla.

Aarteita, osa 1

Lankalauantai meni jo, mutta samalla teemalla jatketaan täällä hieman myöhässä.

Voitin jo melko pitkän aikaa sitten Ganeshasin blogiarvonnassa mutta en ns. julkisesti (eli blogissa tai vastaavassa) kirjoittanut siitä mitään. Palkinto oli minusta ihana, ja siihen liittyi vielä aika hyvä yhteensattuma. Vähän ennen palkinnon saapumista olin ilmoittautunut suomalaisten ravelryvaihtoon. Mainitsin ilmoittautumislomakkeessa esimerkiksi että kokeilisin mielelläni alpakkalankaa, podin alkavaa sukkainnostusta ja vaikka muuten suosin enemmän yksiväristä, moniväriset sukkalangat vetivät puoleensa. Pian posti toi, mitäs muuta kuin monivärista alpakkasukkalankaa! Pakettia avatessani olin hetken aivan varma että se on vaihtopariltani, ennen kuin tajusin että ohjetta ei ollut (jollainen vaihdon sääntöjen mukaan piti lähettää) ja keneltä paketti todellisuudessa oli. Kaikin puolin mieluisa palkinto siis, ja yksi lankakorini ehdottomia aarteita.

For starters

There are some things that I probably won't be able to keep out of this blog. Like language issues, for starters. For some time I debated with myself about whether I should start a Finnish-language-only or an English-language-only blog, but couldn't decide. We'll see whether one of the languages will become dominant eventually, but for now I'll go with whichever I feel like using.

Verbosity is another thing. My camera is barely second rate and my picture taking skills are practically nonexistent, and I am, in any case, more used to communicating by writing. I do, after all, spend nine months of the year writing essays (or actually mostly procrastinating when I should be writing, but we all know how that goes). As a lifelong reader I also enjoy all kinds of knitting stories and often it is how the yarn turned into a cardigan that interests me more than the finished project. Stephanie Pearl-McPhee's (a.k.a. Yarn Harlot) books really struck a chord with me, as they are just that, stories about knitting (or knitters).

I like my knitting projects to also have stories, or more accurately, I tend to give them the shape of a story. The first story that I want to write here concerns a pair of socks as well as the apartment that is my -our- new home.

On Monday March 2nd, I went to see an apartment for rent. It was during the day and my boyfriend couldn't come, so I basically had to decide whether the apartment was something we could be interested in. I thought we could, and after having filled in various forms, the estate agent promised to call either that or the following day. After leaving the apartment I was so excited and nervous that I needed something to do and so I started a pair of socks while eating lunch in a small café. Knitting them had a tremendously calming effect. The yarn (Araucania Ranco) was a beautiful, semisolid turquoise that seemed to glow and I knew that I really, really, wanted to get this pair finished (my sock knitting history being two finished pairs and one unfinished one, plus one very unsuccesful attempt).

Although I started them for stress-relieval, once the estate agent called to say that we got the place, I decided that they would be my home socks. As it was an old house, I thought I probably would need something warm and woolly. I knit them rather monogamously, hoping to be finished by the time we moved in, but didn't quite make it (because we got to move in surprisingly fast). We had lived in the new place for a week when I finished the pair.

Pattern: Spring Cable (ravelry link)

Yarn: Araucania Ranco Solid, turquoise

Needles: 2.5 mm

Not only are the socks special because of their connection with our new home, they are also my first socks knit with such a skinny yarn and small needle size, and taught me to cable without a cable needle. All of this makes me very proud of them, even though the gauge is a bit too loose, especially with the first sock. But they are definitely wearable and so soft and comfortable that I wear them as sleep socks. I usually kick all socks off during the night, but not these!

The story so far

I like forms and patterns. I like to organize events as stories. So it seemed fitting to start a new blog at the same time as I moved to a new apartment. I have been planning this for a while now, more or less since I started getting passionate about knitting.

I often joke about how converts tend to be the most enthusiastic followers of any movement, and I am a very good example of that. In school when we had to knit mittens, mine got finished only with the help of my mother and a family friend. Although friends have talked about sock knitting in school, I can't recall having knit any other item -perhaps my teacher saw that I was rather hopeless and allowed me to do other things.

I cannot say exactly why

 I suddenly wanted to knit something for my boyfriend in Christmas 2007. It might be that in spite of the difficulties I had had (or perhaps because of them), I knew the value of handmade gifts, and wanted to make a gift that would have that value. The product of my efforts was a simple garter stitch scarf, knit very loosely like beginner projects tend to be and with a monotony that killed my knitting instinct for almost a year. Yet a sense of accomplishment remained: the scarf was, and is, used.

Christmas 2008 I started early. This time I made mittens as a gift, and a scarf for myself. And after that a hat, and armwarmers, and a bag...I discovered Ravelry and read more and more blogs. There really was no turning back from the road once taken.

I now knit nearly every day and have a respectable stash. I still think of myself as a novice with more enthusiasm than skills but feel that I am nevertheless progressing somewhere.