Sukkapäivä

En tiedä kuinka yleistä tämä on, mutta luen muutamaa suosikkiblogiani uudestaan aina välillä, vähän niin kuin luen välillä Yarn Harlotin kirjoista yksittäisiä esseitä uudestaan. Silloin kuin tarvitsen inspiraatiota, henkistä neulontatukea tai muistan vain hauskan merkinnän jonka tiedän piristävän päivääni. Nyt olen viimeisen tunnin lueskellut blogia jonka kirjoitustyylin epäilen siirtyvän suoraan omaan tekstiini (olen aina ollut erittäin altis vaikutteille ja omin muiden ihmisten sanontoja ja jopa ilmeitä jatkuvasti). Blogi tarjosi kuutenkin niin voimakkaan inspiraation tähän merkintään, että en voinut vastustaa. Mahdollinen tyylin matkiminen annetaan toivottavasti anteeksi.

Tänään on ollut aika sukkapäivä. Aamulla kyttäsin onnistuneesti itselleni lisää wollmeisea (huom: jos et tiedä mistä on kyse, niin on ehkä parempi. Se vie rahat ja altistaa lankasnobismille) ja vietin sen jälkeen parisen tuntia varsin epämääräisesti, lähinnä ravelryssä surffaillen ja uutta sukkakirjaa ihaillen (siitä toivottavasti lisää myöhemmin).
Muuten olen lähinnä juonut hirveitä määriä kahvia ja teetä ja syönyt suklaata sekä neulonut uskomattoman pähkinäsuklaamaisia sukkia. Wollmeisesta, tietenkin.

Tuossa vähän aikaa sitten ensin boleroa (täällä lyhyesti mainittu mutta ei kuvattu) ja sitten paitaa neuloessani kuvittelin jo hetken aikaa että sukkakauteni on ohi. Minulla on tapana innostua jostakin aina vähäksi aikaa aivan suunnattomasti, ja ajattelin että se sukkajuttu oli nyt tässä. Että se oli samanlainen kausi-innostus kuin esimerkiksi Susu-suklaapatukan ahmimisvaiheeni joskus lukiossa, minkä jälkeen kyseinen suklaa on jäänyt kaupan hyllylle.

Vaikuttaa kuitenkin kovasti siltä, että sukat ovat tulleet jäädäkseen. Minulla oli myös kesän alussa pienoinen kyllästymisvaihe, mutta sekin meni ohi. Nytkin villapaitaintoiluni vaihtui sukkaintoiluksi melko nopeasti. Ravelryn queue on taas kasvanut, pähkinäsuklaasukka nro 1 on yli kantapään ja eilen vietin tunnin kahvilassa teekupposen ja uuden sukkakirjan kanssa aivan innoissani.
Olen myös vihdoin kesähelteiden jälkeen päässyt käyttämään tähän mennessä tekemiäni sukkia hieman enemmän. Araucania Ranco vain valitettavasti on osoittautunut melko huonosti kestäväksi: olen tehnyt siitä kaksi paria, joista toiset ovat kotikäytössä ja toiset ihan kengissä kulumassa. Ensinmainitut neuloin 2,5mm puikoilla, jälki ei ollut tarpeeksi tiheää ja ne ovat kasvaneet käytössä: ihan oma moka, siitä en valita. Toiset tein 2mm puikoilla ja ne ovat paitsi venähtäneet myös alkaneet huopaantua ja kulua jo toisen käyttökerran jälkeen.

Viime päivinä olen ajatellut, että tällaisista pienistä pettymyksistä huolimatta jaksan neuloa sukkia koska teen niitä ennen kaikkea prosessin, en valmiin neuleen, takia. Villapaitaa tehdessä ajattelin hyvin paljon myös sitä, miten ihanaa olisi käyttää itsetehtyä vaatetta. Itsetehtyjä sukkiani käytän sen sijaan edelleenkin aika vähän, enkä haaveile siitä samalla tavalla neuloessa kuin villapaidan kanssa. Nautin kuvion muodostumisesta, langan väreistä ja siitä, miltä se tuntuu käsissä. Pienet puikot sopivat käteeni jotenkin niin hyvin.

Kirjamanifesti

Joskus suuruudenhulluudessani kun syksyn kirjauutuudet oikein ottavat päähän, kuvittelen kirjoittavani romaanin.

Kirjoittaisin suomalaisen kirjan jossa miespäähenkilö ei ole psykopaatti, alkoholisti tai mulkvisti tummassa puvussa eikä naispäähenkilöllä ole kadonnutta isää, pedofiili-isää tai seksiriippuvuutta. Kirjan jossa joillekin käy huonosti joskus mutta ei kaikille koko ajan.

Kirjani ei käsittelisi puhumattomuutta, syrjähyppyä, äitiyttä, Monimutkaisia Perhesuhteita tai isoäitiä painavaa salaisuutta siitä mitä tapahtui kerran Venäjällä. Minä-kertojani ei olisi pysyvästi masentunut, vihainen, lakoninen tai kaikkea kolmea samaan aikaan.

Ei. Minä kirjoittaisin sen tarinan, jonka olen itse halunnut lukea. Kirjoittaisin arkisesta hieman maagista, ihmiskunnasta hieman hyvää. Kirjoittaisin tarinan jonka seurassa rentoutua, maailman joka olisi melkein, mutta ei aivan, tässä. Kirjoittaisin hieman kauneutta.

Valitettavasti minulta puuttuvat tähän vaadittavat taidot sekä kärsivällisyys, mutta muiden kirjoittamista kirjoista samoja periaatteita on ainakin seuraavilla:

Zusak, Markus: The Book Thief / Kirjavaras
Winterson, Jeanette: Lighthousekeeping / Majakanvartija
Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Lumikko ja yhdeksän muuta
Clarke, Susanna: Jonathan Strange & Mr Norrell / Jonathan Strange & Herra Norrell
Foer, Jonathan Safran: Everything is Illuminated / Kaikki valaistuu
Bradley, James: The Deep Field / ei käännetty
Fowler, Karen Joy: The Case of the Imaginary Detective (Wit's End in the US) / ei käännetty
Setterfield, Diane: The Thirteenth Tale / Kolmastoista kertomus
Chabon, Michael: The Amazing Adventures of Kavalier & Clay / käsittämätöntä, että tätä ei ole käännetty!
Brontë, Charlotte: Jane Eyre / Kotiopettajattaren romaani
Le Guin, Ursula: The Left Hand of Darkness / Pimeyden vasen käsi

Sukkasuman purkua, osa 1

Loppujen lopuksi bolerolle kävi samalla lailla kuin monelle sukalle: ensin neulottavaa on vielä ikuisuus ennen varvaskavennuksia, sitten yhtäkkiä tekele on jo liian pitkä. Tässä tapauksessa köröttelin siis kohti hihoja. Ensin ei mitään, ja sitten, oho! Neule on nyt nappia vaille valmis :D

Joitakin valmiita töitä on vielä näyttämättä, ja yritän nyt mennä aikajärjestyksessä. Ennen boleroa on siis vielä sukkia.

Hmm, näyttävät kyllä ihan lapasilta mutta kyllä siinä sukat on. Nämä menivät Ravelry-vaihtoparille jonka ajattelin jossain vaiheessa esittelevän sukat oikean kokoisessa jalassa, toistaiseksi kuvat ovat tätä tasoa.

Lanka on Cherry Tree Hill ja malli Rib Fantastic kirjasta Knitting Socks with Handpainted Yarn. Kyseisen kirja on muuten ollut oikein hyvä ostos, ja pehmeäkantisena myös kulkee hyvin mukana. Ohje oli helppo, tosin onnistuin silti sähläämään melkoisesti...Esimerkiksi kantapään tein ensin 24 silmukalla. Voisi kuvitella että olisin tajunnut tuloksen olevan liian pieni ennen kuin tein kantapään loppuun asti, mutta ei. En vieläkään tiedä, missä vaiheessa epähuomiossa siirsin silmukoita niin, että 1. ja 4. puikoilta puuttui niitä kahdeksan.

Aloitin langasta jo kerran Charade-mallia, mutta värin läikittyivät harvinaisen rumasti. Tässä mallissa raidoitus asettui oikein kiltisti. Lanka oli muutenkin mukavaa neuloa ja pehmeän tuntuista.

Lisää speksejä ravelryssä.

Puserohaaveita

Näin unta, että olin neulonut pitsipuseron ja onnistunut unohtamaan sen. Unessa kaivoin puseron onnessani kaapista ja totesin että vaikka istuvuus ei ihan napakymppi ollut, niin lähtisin se päälläni ulos heti, olin työstäni niin ylpeä.
Aamulla olin aika pettynyt. Todellisuudessa en ole tehnyt mitään huivia isompaa neuletta. Yksi bolerojakun tapainen on kesken, ollut viime joulukuusta lähtien. Saan sitä tehtyä aina pari riviä kerralla ja tänään otin sen taas esille. 5,5mm puikot ovat muuten aivan käsittämättömän kömpelöt jos olet tehnyt sitä ennen sukkia 2mm puikoilla...Puhumattakaan siitä että yhtenä kappaleena neulottava bolero on nyt kuin aavikko. Hirveä määrä silmukoita, ja vieläpä sileää neuletta.

(Boleron houkuttelemattomuuteen saattaa kyllä vaikuttaa myös se, että ne sukat ovat Wollmeisea. Se lanka jopa tuoksuu hyvältä.)

Ensimmäisiä

Kesäkuun alussa löysin Kirstikin alekorista maitolankaa, sitä samaista josta esimerkiksi Ullan Hilja-liivi on tehty. En ollut aiemmin lankaa edes nähnyt, mutta selittänyt siitä kyllä jo miehelle (vähän niin kuin esimerkkinä siitä, mistä kaikesta kummallisesta lankaa voidaan tehdä). Pakkohan sitä nyt oli kokeilla. Rajallisen valikoiman takia otin viimeisen siniturkoosin kerän. Kotona tutkin Ravelryä useampana päivänä kun yritin keksiä mitä siitä voisi tehdä. 

Minun logiikallani on aivan ilmeistä, että kun ajatus lähtee kesähatusta, se päättyy huiviin...Päähuivihan siitä oli tarkoitus tulla, mutta itse asiassa lanka riittikin juuri ja juuri kaulahuiviin.

Ohje: Lehtimetsä, Ullasta

Lanka: Rosários 4 Sole Latte, 100g/165m

Puikot: Addin 4mm pitsipyöröt jotka sain ensimmäisessä suomalaisten Ravelry-vaihdossa.

Jos pitsisukkia ja muutamaa lyhyeksi jäänyttä yritystä Fifin kanssa ei lasketa, tämä on ensimmäinen pitsineuletyöni. Pienihän sekin on, mutta ainakin pitsimörkö on nyt selätetty :) Huivia tehdessäni nimesin sen jo "mörköhuiviksi" koska kaavion kahden silmukan kavennukset toivat mieleeni muumien mörön. Mutta minulla onkin aina ollut vilkas mielikuvitus.

Neuloin huivin muutaman viileähkön päivän aikana ja ehdin käyttää sitä kaksi kertaa ennen kuin sää lämpeni. Viime päivinä on ollut sellainen helle että edes maitolangasta tehdyn kaulahuivin käyttämistä ei voi edes harkita.

Lomailua

Viime aikoina täällä on kyllä neulottu, mutta valmista ei synny. On useampikin pariton sukka, aiemmin kuvattu huivi ja vielä vähän muuta...Toki myös Helsingin lyhyt (kolme päivää) kesä vaikutti asiaan. Kaunis sää houkutteli uimaan ja pyöräilemään. Helteiden aikana sain kunnon rusketuksen käsivarsiin, menetin talviturkin ja luin pari dekkaria mutta neuloin tuskin yhtään.


Lomapäivien lukemiseksi suosittelen ehdottomasti vanhoja dekkareita. Ahmin yläasteikäisenä Agatha Christiet, Rex Stoutit ja John Dickson Carrit, mutta Dorothy Sayersit jäivät lukematta. Niihin palaaminen oli kuin paluu noihin huolettomiin kesälomapäiviin ennen murheita kesätöistä (tai niiden puutteesta).

Yksi Dorothy L Sayersin kirja on saatavilla myös LibriVoxista: Whose Body.

Oi ihana toukokuu

Näinhän se tietenkin menee. Kun olen juuri hehkuttanut sitä, miten loistavaa on voida tehdä kantapää junassa, yhtäkkiä olenkin varvaskavennuksissa, joita en voi aloittaa, koska saajan pitää sovittaa ensin. Eli pakollista taukoa tulee jossain vaiheessa kuitenkin.

Ainoa toinen aktiivisesti tekeillä oleva neuletyö on huivi. Lanka on upeaa ja kuvio helppo, jopa siinä määrin että en jaksa neuloa sitä kovinkaan pitkään ennen kyllästymispistettä.

Tekisi mieli aloittaa uudet sukat, mutta yritän malttaa odottaa toukokuuta ja sock knitters anonymous -ryhmän toukokuun mallia. Lankakin tähän työhön on jo mietitty: olimme miehen kanssa parisuhdeoleellisen merkkipäivän (lue: vuosipäivän) johdosta viikonloppulomalla Turussa, ja pakkohan sitä yhdessä lankakaupassa oli käydä. Lankabaarin sijainti ja valikoimakin oli katsottu valmiiksi, joten kauaa ei ostoksissa mennyt. Mukaan tarttuivat sukkaplokit (tai siis succaplokit)  ja yksi ainokainen kerä paikallisen värjärin sukkalankaa (langan tiedoissa ei nimeä lue, mutta kaupan kuitti paljastaa että ostin Nauravan lampaan tuotteen). Mies ei ihan ensinmainittujen ideaa tajunnut, ja täytyyhän se myöntää että eivät ne ihan välttämättömät ole...Mutta kun kauppaan kerta päästiin enkä tuhlannut lankaan liikaa niin pitäähän niitäkin päästä kokeilemaan.

Tosiaankin, minua kiinnostavia lankoja ei Lankabaarista hirveästi löytynyt, tosin voi johtua tämänhetkisestä sukkakeskeisyydestäni, en oikein edes katsellut muita lankoja. Mutta tuo ainoa ostamani kerä siis tämänhetkisten suunnitelmien mukaan päätyy Kiilaksi heti kun toukokuu koittaa.

Kotoutumista

Kun on useamman vuoden asunut puoliksi siellä, puoliksi täällä (ja vähän vielä tuolla) niin ihan oikea koti tuntuu melko ihmeelliseltä. Olenkin viime aikoina miettinyt kotia ja sen määritelmää. Monet opiskelijat sanovat kotikoti kun menevät käymään vanhempiensa luona, minä olen jo pitkään puhunut paikasta kadun tai kaupunginosan nimellä. Siinäkin vaiheessa kun asuin siellä puolet ajasta.

Tuntuu että tätä uutta kotia työstetään. Tehdään. Pienillä asioilla.

Esimerkiksi sillä että kun palmusunnuntaina virpojat soittavat ovikelloa, meidän kotimme ovikelloa, meillä on suklaamunia valmiina. Ja saamme kaksi hienoa oksaa keittiön pöydälle. Tuntuu mukavalta ajatella että asunnossa on jotain mitä ei ole muuttolaatikoissa kuljetettu paikalle, vaan se on annettu tähän asuntoon, meille.

Olen jopa saanut tähän asuntoon kunnioitettavan määrän postia. Tilasin ensin Suuren käsityölehden ja sitten Novitan, ja molemmista ovat ensimmäiset numerot jo tulleet. Lisäksi ostin vähän lankaa (lisää Araucania Rancoa). Ja yksi kirja on vielä tulossa. Köh. Ehkä postinkantajastakin tulee vielä tuttu.

Paljon merkitsee myös se, että kaikelle löytyy oma paikkansa. Missä kannattaa istua neulomassa tai lukemassa jotta saisi mahdollisimman paljon luonnonvaloa; mihin laitetaan posti; milloin automaattisesti avaa oikean kaapin vesilasia etsiessä. Siitä olen aika varma, että olen löytänyt oman neulomissoppeni. Keskeneräinen työnikin on jo useimmiten samassa paikassa. Siinä tuntuu mukavalta istua kahvikupin kanssa ja podcast taustalla.

Aarteita, osa 1

Lankalauantai meni jo, mutta samalla teemalla jatketaan täällä hieman myöhässä.

Voitin jo melko pitkän aikaa sitten Ganeshasin blogiarvonnassa mutta en ns. julkisesti (eli blogissa tai vastaavassa) kirjoittanut siitä mitään. Palkinto oli minusta ihana, ja siihen liittyi vielä aika hyvä yhteensattuma. Vähän ennen palkinnon saapumista olin ilmoittautunut suomalaisten ravelryvaihtoon. Mainitsin ilmoittautumislomakkeessa esimerkiksi että kokeilisin mielelläni alpakkalankaa, podin alkavaa sukkainnostusta ja vaikka muuten suosin enemmän yksiväristä, moniväriset sukkalangat vetivät puoleensa. Pian posti toi, mitäs muuta kuin monivärista alpakkasukkalankaa! Pakettia avatessani olin hetken aivan varma että se on vaihtopariltani, ennen kuin tajusin että ohjetta ei ollut (jollainen vaihdon sääntöjen mukaan piti lähettää) ja keneltä paketti todellisuudessa oli. Kaikin puolin mieluisa palkinto siis, ja yksi lankakorini ehdottomia aarteita.