Kotoutumista

Kun on useamman vuoden asunut puoliksi siellä, puoliksi täällä (ja vähän vielä tuolla) niin ihan oikea koti tuntuu melko ihmeelliseltä. Olenkin viime aikoina miettinyt kotia ja sen määritelmää. Monet opiskelijat sanovat kotikoti kun menevät käymään vanhempiensa luona, minä olen jo pitkään puhunut paikasta kadun tai kaupunginosan nimellä. Siinäkin vaiheessa kun asuin siellä puolet ajasta.

Tuntuu että tätä uutta kotia työstetään. Tehdään. Pienillä asioilla.

Esimerkiksi sillä että kun palmusunnuntaina virpojat soittavat ovikelloa, meidän kotimme ovikelloa, meillä on suklaamunia valmiina. Ja saamme kaksi hienoa oksaa keittiön pöydälle. Tuntuu mukavalta ajatella että asunnossa on jotain mitä ei ole muuttolaatikoissa kuljetettu paikalle, vaan se on annettu tähän asuntoon, meille.

Olen jopa saanut tähän asuntoon kunnioitettavan määrän postia. Tilasin ensin Suuren käsityölehden ja sitten Novitan, ja molemmista ovat ensimmäiset numerot jo tulleet. Lisäksi ostin vähän lankaa (lisää Araucania Rancoa). Ja yksi kirja on vielä tulossa. Köh. Ehkä postinkantajastakin tulee vielä tuttu.

Paljon merkitsee myös se, että kaikelle löytyy oma paikkansa. Missä kannattaa istua neulomassa tai lukemassa jotta saisi mahdollisimman paljon luonnonvaloa; mihin laitetaan posti; milloin automaattisesti avaa oikean kaapin vesilasia etsiessä. Siitä olen aika varma, että olen löytänyt oman neulomissoppeni. Keskeneräinen työnikin on jo useimmiten samassa paikassa. Siinä tuntuu mukavalta istua kahvikupin kanssa ja podcast taustalla.