2010 Goals

Long time, no blog! I've been lazy with Ravelry too, as about half of the hats and a few scarves that I knit in 2009 have not been photographed or put on my project page. Someday, maybe...

With socks I've been much more efficient and all but one pair (finished on New Year's Eve) are up on Ravelry, and nearly all of them have pictures as well. I was rather surprised to realize that I knit 11 pairs of socks last year. I had been thinking of making it my goal to knit 12 pairs in 2010, but now that hardly feels like a challenge. Maybe if I throw in a more difficult pattern every now and then?

Cranford

Catching a cold seriously affeted my knitting last weekend, as I lacked the energy for anything too demanding. My eyes also seemed to protest at my continuous small-gauge knitting, so my wollmeise socks were in hibernation for a few days.

So no socks to present yet. Instead of FOs, I can offer a book recommendation: Cranford by Elizabeth Gaskell. I read it in print but I imagine that it would be the most suitable book to listen to while knitting. It is a novel, but very episodic: therefore it is, in a word, perfect for reading on the bus or listening to while knitting. I read it mostly one chapter at a time, one there and another here, as each chapter is very much like a short story by itself.

Elizabeth Gaskell was a contemporary of Dickens, and is a fine example of those authors who are "found" by modern media in search of something that would be as popular as Jane Austen. I first heard of her novel North and South in a comparison to Pride and Prejudice. Actually Gaskell's style of writing differs greatly from that of Austen's, but apparently that marketing trick has nevertheless worked. In recent years I've seen many new editions of her books as well as heard of some BBC tv-adaptations.

The title of Cranford comes from the name of the small village the novel tells about. It concerns the lives of a group of elderly spinsters living in the village, reported by a visiting friend (the narrator, who remains anonymous for most of the book). The events range from highly comical to most tragic, with some very humorous sequences being interrupted by genuine sadness. As an added bonus, there's quite a bit of knitting and crochet, with one character being even rather obsessed with the latter.

Cranford is available at Librivox as well as in many editions through Amazon.

Sukkapäivä

En tiedä kuinka yleistä tämä on, mutta luen muutamaa suosikkiblogiani uudestaan aina välillä, vähän niin kuin luen välillä Yarn Harlotin kirjoista yksittäisiä esseitä uudestaan. Silloin kuin tarvitsen inspiraatiota, henkistä neulontatukea tai muistan vain hauskan merkinnän jonka tiedän piristävän päivääni. Nyt olen viimeisen tunnin lueskellut blogia jonka kirjoitustyylin epäilen siirtyvän suoraan omaan tekstiini (olen aina ollut erittäin altis vaikutteille ja omin muiden ihmisten sanontoja ja jopa ilmeitä jatkuvasti). Blogi tarjosi kuutenkin niin voimakkaan inspiraation tähän merkintään, että en voinut vastustaa. Mahdollinen tyylin matkiminen annetaan toivottavasti anteeksi.

Tänään on ollut aika sukkapäivä. Aamulla kyttäsin onnistuneesti itselleni lisää wollmeisea (huom: jos et tiedä mistä on kyse, niin on ehkä parempi. Se vie rahat ja altistaa lankasnobismille) ja vietin sen jälkeen parisen tuntia varsin epämääräisesti, lähinnä ravelryssä surffaillen ja uutta sukkakirjaa ihaillen (siitä toivottavasti lisää myöhemmin).
Muuten olen lähinnä juonut hirveitä määriä kahvia ja teetä ja syönyt suklaata sekä neulonut uskomattoman pähkinäsuklaamaisia sukkia. Wollmeisesta, tietenkin.

Tuossa vähän aikaa sitten ensin boleroa (täällä lyhyesti mainittu mutta ei kuvattu) ja sitten paitaa neuloessani kuvittelin jo hetken aikaa että sukkakauteni on ohi. Minulla on tapana innostua jostakin aina vähäksi aikaa aivan suunnattomasti, ja ajattelin että se sukkajuttu oli nyt tässä. Että se oli samanlainen kausi-innostus kuin esimerkiksi Susu-suklaapatukan ahmimisvaiheeni joskus lukiossa, minkä jälkeen kyseinen suklaa on jäänyt kaupan hyllylle.

Vaikuttaa kuitenkin kovasti siltä, että sukat ovat tulleet jäädäkseen. Minulla oli myös kesän alussa pienoinen kyllästymisvaihe, mutta sekin meni ohi. Nytkin villapaitaintoiluni vaihtui sukkaintoiluksi melko nopeasti. Ravelryn queue on taas kasvanut, pähkinäsuklaasukka nro 1 on yli kantapään ja eilen vietin tunnin kahvilassa teekupposen ja uuden sukkakirjan kanssa aivan innoissani.
Olen myös vihdoin kesähelteiden jälkeen päässyt käyttämään tähän mennessä tekemiäni sukkia hieman enemmän. Araucania Ranco vain valitettavasti on osoittautunut melko huonosti kestäväksi: olen tehnyt siitä kaksi paria, joista toiset ovat kotikäytössä ja toiset ihan kengissä kulumassa. Ensinmainitut neuloin 2,5mm puikoilla, jälki ei ollut tarpeeksi tiheää ja ne ovat kasvaneet käytössä: ihan oma moka, siitä en valita. Toiset tein 2mm puikoilla ja ne ovat paitsi venähtäneet myös alkaneet huopaantua ja kulua jo toisen käyttökerran jälkeen.

Viime päivinä olen ajatellut, että tällaisista pienistä pettymyksistä huolimatta jaksan neuloa sukkia koska teen niitä ennen kaikkea prosessin, en valmiin neuleen, takia. Villapaitaa tehdessä ajattelin hyvin paljon myös sitä, miten ihanaa olisi käyttää itsetehtyä vaatetta. Itsetehtyjä sukkiani käytän sen sijaan edelleenkin aika vähän, enkä haaveile siitä samalla tavalla neuloessa kuin villapaidan kanssa. Nautin kuvion muodostumisesta, langan väreistä ja siitä, miltä se tuntuu käsissä. Pienet puikot sopivat käteeni jotenkin niin hyvin.

The Upside Down Sweater

I admit that this sweater most probably is not a very interesting subject to photograph, but as it's my first sweater I'm quite proud of it and wanted a real photoshoot for once.

To compensate for lack of photogenicity, the birth of the sweater is rather interesting. For the whole thing actually started upside down.

I had four skeins of Novita Isoveli (bulky wool), and was trying to decide what to make with it. As the Green Day vest could be made with less than four skeins, I thought that a basic vest of the same size surely could be managed as well.

I decided to do it bottom-up, with ribbing up to my bust. I swatched, calculated stitches, and cast on. After finishing the ribbing I tried the thing on and it seemed okay. Now on with the bust.

At this point I developed a some sort of a mental block regarding my size, and started increasing. As I also started knitting in stockinette, the seeming smallness of the rib portion suddenly changed into the hugeness of stockinette that did not draw in like the rib did. Needless to say, the next time I tried the thing on, it was much too big.

I felt hugely disappointed. I didn't want to rip it, and kept trying it on again and again. I hoped that it would fit some part of by body.

And then, finally, after looking at it in front of me on the bed, I pulled it over my head and went to look in the mirror.

Insanely enough, it fit.

After turning the work upside down, of course four skeins weren't enough. I used 6 and still have one left (it was intended for the sleeves but I realized quite fast that I hate knitting top-down sleeves). So because I didn't want to rip out a little stockinette, I ended up with a much bigger job, one I doubt I would have had the courage to start otherwise.

After having worn the sweater twice, I can say that it's not itchy and not too hot, at least at chilly libraries or in draughty apartments. The collar doesn't stay nicely put, but still, overall, I am quite proud of myself.

More pictures at Ravelry

More Simple Things

FO: Clapotis

Yarn: Artesano Hummingbird, 300g

Needles: 4mm

For pictures of me wearing it, see the project page

In knitting this Clapotis I also realised something about what guides me in choosing projects. Although knitting is supposedly for my own entertainment only, I still find myself considering expectations and norms.

We all fall for this sometimes -or I at least would like to think that I am not the only one who might borrow the latest prize winner from the library just because it's a prize winner. Or attempt to read a classic because it's a classic. Even though I'm actually in the mood for a re-read of Harry Potter, wouldn't it be so much better if I could say I had read James Joyce and liked it?  A good read with the added bonus of feeling smart! 

Of course I hardly ever manage to find a classic I can honestly say I like and am forced to read what I really want. Which lately has not been very much. Instead I have carried this way of thinking into knitting. One might think the two actions aren't very similar, but in this way at least they certainly are. 

In both knitting and reading much is categorized in terms of difficulty, or the mental strain of the task. "Tv-knitting" is pretty much the equivalent of a "beach read", brainless and easy. An overview of such a project or a review of such a book is usually shorter or more offhand than one of, say, a difficult lace scarf or a Nobel prize winner. 

Because of the lack of difficulty, these tv-projects and easy reads are obviously the most popular ones as well. They are recognised as fulfilling certain functions, using that lonely skein or passing the time, often in-between or after more demanding projects or books.

Just like I sometimes pay too much attention to what highbrow critics say of a novel, I have lately been too conscious of the prestige of certain pattern designers or project types. When doing a four-stitch repeat on a sock, I kept browsing the elaborate designs by Cookie A, even attempted one of the easier ones. I so hoped to be able to say that I had mastered it and liked doing it. But no luck. I also have a beginning of a lace scarf, my pride of which was somewhat lessened once I realised that what I thought of as difficult was tv-knitting to others.

I started Clapotis as a calm-me-down project, on a morning when I was extremely annoyed and angry with the world. I justified it like I would justify a hamburger: a treat I was badly in need for.

And I really did not knit anything else for nearly two weeks. The yarn was soft, the colours pretty, the rhythm right.  As much as I would have wanted to like something more difficult, this simplicity was what I truly did like. I felt somewhat self-conscious when I brought it out in public, but knew that pretending to work on something else simply would result in me doing nothing.

Although nearly running out of yarn and having some trouble dropping the stitches (in sticky alpaca), the finished product was also a success and I wore it at my cousin's wedding this past weekend. 

Perhaps a lace shawl might have made me more proud, but Clapotis had made me happy. 

And warm.

Kirjamanifesti

Joskus suuruudenhulluudessani kun syksyn kirjauutuudet oikein ottavat päähän, kuvittelen kirjoittavani romaanin.

Kirjoittaisin suomalaisen kirjan jossa miespäähenkilö ei ole psykopaatti, alkoholisti tai mulkvisti tummassa puvussa eikä naispäähenkilöllä ole kadonnutta isää, pedofiili-isää tai seksiriippuvuutta. Kirjan jossa joillekin käy huonosti joskus mutta ei kaikille koko ajan.

Kirjani ei käsittelisi puhumattomuutta, syrjähyppyä, äitiyttä, Monimutkaisia Perhesuhteita tai isoäitiä painavaa salaisuutta siitä mitä tapahtui kerran Venäjällä. Minä-kertojani ei olisi pysyvästi masentunut, vihainen, lakoninen tai kaikkea kolmea samaan aikaan.

Ei. Minä kirjoittaisin sen tarinan, jonka olen itse halunnut lukea. Kirjoittaisin arkisesta hieman maagista, ihmiskunnasta hieman hyvää. Kirjoittaisin tarinan jonka seurassa rentoutua, maailman joka olisi melkein, mutta ei aivan, tässä. Kirjoittaisin hieman kauneutta.

Valitettavasti minulta puuttuvat tähän vaadittavat taidot sekä kärsivällisyys, mutta muiden kirjoittamista kirjoista samoja periaatteita on ainakin seuraavilla:

Zusak, Markus: The Book Thief / Kirjavaras
Winterson, Jeanette: Lighthousekeeping / Majakanvartija
Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Lumikko ja yhdeksän muuta
Clarke, Susanna: Jonathan Strange & Mr Norrell / Jonathan Strange & Herra Norrell
Foer, Jonathan Safran: Everything is Illuminated / Kaikki valaistuu
Bradley, James: The Deep Field / ei käännetty
Fowler, Karen Joy: The Case of the Imaginary Detective (Wit's End in the US) / ei käännetty
Setterfield, Diane: The Thirteenth Tale / Kolmastoista kertomus
Chabon, Michael: The Amazing Adventures of Kavalier & Clay / käsittämätöntä, että tätä ei ole käännetty!
Brontë, Charlotte: Jane Eyre / Kotiopettajattaren romaani
Le Guin, Ursula: The Left Hand of Darkness / Pimeyden vasen käsi

Sukkasuman purkua, osa 1

Loppujen lopuksi bolerolle kävi samalla lailla kuin monelle sukalle: ensin neulottavaa on vielä ikuisuus ennen varvaskavennuksia, sitten yhtäkkiä tekele on jo liian pitkä. Tässä tapauksessa köröttelin siis kohti hihoja. Ensin ei mitään, ja sitten, oho! Neule on nyt nappia vaille valmis :D

Joitakin valmiita töitä on vielä näyttämättä, ja yritän nyt mennä aikajärjestyksessä. Ennen boleroa on siis vielä sukkia.

Hmm, näyttävät kyllä ihan lapasilta mutta kyllä siinä sukat on. Nämä menivät Ravelry-vaihtoparille jonka ajattelin jossain vaiheessa esittelevän sukat oikean kokoisessa jalassa, toistaiseksi kuvat ovat tätä tasoa.

Lanka on Cherry Tree Hill ja malli Rib Fantastic kirjasta Knitting Socks with Handpainted Yarn. Kyseisen kirja on muuten ollut oikein hyvä ostos, ja pehmeäkantisena myös kulkee hyvin mukana. Ohje oli helppo, tosin onnistuin silti sähläämään melkoisesti...Esimerkiksi kantapään tein ensin 24 silmukalla. Voisi kuvitella että olisin tajunnut tuloksen olevan liian pieni ennen kuin tein kantapään loppuun asti, mutta ei. En vieläkään tiedä, missä vaiheessa epähuomiossa siirsin silmukoita niin, että 1. ja 4. puikoilta puuttui niitä kahdeksan.

Aloitin langasta jo kerran Charade-mallia, mutta värin läikittyivät harvinaisen rumasti. Tässä mallissa raidoitus asettui oikein kiltisti. Lanka oli muutenkin mukavaa neuloa ja pehmeän tuntuista.

Lisää speksejä ravelryssä.

Puserohaaveita

Näin unta, että olin neulonut pitsipuseron ja onnistunut unohtamaan sen. Unessa kaivoin puseron onnessani kaapista ja totesin että vaikka istuvuus ei ihan napakymppi ollut, niin lähtisin se päälläni ulos heti, olin työstäni niin ylpeä.
Aamulla olin aika pettynyt. Todellisuudessa en ole tehnyt mitään huivia isompaa neuletta. Yksi bolerojakun tapainen on kesken, ollut viime joulukuusta lähtien. Saan sitä tehtyä aina pari riviä kerralla ja tänään otin sen taas esille. 5,5mm puikot ovat muuten aivan käsittämättömän kömpelöt jos olet tehnyt sitä ennen sukkia 2mm puikoilla...Puhumattakaan siitä että yhtenä kappaleena neulottava bolero on nyt kuin aavikko. Hirveä määrä silmukoita, ja vieläpä sileää neuletta.

(Boleron houkuttelemattomuuteen saattaa kyllä vaikuttaa myös se, että ne sukat ovat Wollmeisea. Se lanka jopa tuoksuu hyvältä.)

Forays Into Lace

I've been on the road and at various places during the last few weeks, and somehow have managed to develop a backlog of projects and yarns to photograph and report. I'll start from the project completed after the scarf in the last post: Ishbel.

Yarn: Handmaiden Casbah sock yarn, 115g/325m 

Needles: 4mm Addi Lace

Size: small (wingspan about 120cm)

After the small scarf shown in the last entry I wanted to try more lace without having to buy yarn for it. I had bought two skeins of Casbah at the end of May, having dreamed about it since Christmas. The yarn seemed almost too luxurious to be made into socks, and Ishbel seemed like the perfect pattern. It was my first pattern purchase online and definitely worth the few euros that it cost. I'll most likely make the scarf again in larger size. This time I was forced to leave two rows out from the last repeat as I was (rightly) afraid of running out of yarn.

Ishbel is a great first lace project as it has a large section of stockinette and can be made of sock yarn (a few skeins of which nearly everyone is certain to have in their stash). I am now attempting my first full size, all-lace scarf, we'll see how that goes :)

Ensimmäisiä

Kesäkuun alussa löysin Kirstikin alekorista maitolankaa, sitä samaista josta esimerkiksi Ullan Hilja-liivi on tehty. En ollut aiemmin lankaa edes nähnyt, mutta selittänyt siitä kyllä jo miehelle (vähän niin kuin esimerkkinä siitä, mistä kaikesta kummallisesta lankaa voidaan tehdä). Pakkohan sitä nyt oli kokeilla. Rajallisen valikoiman takia otin viimeisen siniturkoosin kerän. Kotona tutkin Ravelryä useampana päivänä kun yritin keksiä mitä siitä voisi tehdä. 

Minun logiikallani on aivan ilmeistä, että kun ajatus lähtee kesähatusta, se päättyy huiviin...Päähuivihan siitä oli tarkoitus tulla, mutta itse asiassa lanka riittikin juuri ja juuri kaulahuiviin.

Ohje: Lehtimetsä, Ullasta

Lanka: Rosários 4 Sole Latte, 100g/165m

Puikot: Addin 4mm pitsipyöröt jotka sain ensimmäisessä suomalaisten Ravelry-vaihdossa.

Jos pitsisukkia ja muutamaa lyhyeksi jäänyttä yritystä Fifin kanssa ei lasketa, tämä on ensimmäinen pitsineuletyöni. Pienihän sekin on, mutta ainakin pitsimörkö on nyt selätetty :) Huivia tehdessäni nimesin sen jo "mörköhuiviksi" koska kaavion kahden silmukan kavennukset toivat mieleeni muumien mörön. Mutta minulla onkin aina ollut vilkas mielikuvitus.

Neuloin huivin muutaman viileähkön päivän aikana ja ehdin käyttää sitä kaksi kertaa ennen kuin sää lämpeni. Viime päivinä on ollut sellainen helle että edes maitolangasta tehdyn kaulahuivin käyttämistä ei voi edes harkita.

KIP

Olen kohtuu tohkeissani huomisesta KIP-päivästä. Koska en ole aikisemmin sitä mitenkään viettänyt, innostukseni perustuu tietenkin vain mielikuviin, ja saatan hyvinkin suurennella tapahtumaa. Mutta sille nyt ei mitään mahda, innostun hyvin helposti asioista etukäteen.

 In some weird manner I have always liked to publicly display my interests. Mostly that has meant wearing fan t-shirts (ranging from Rufus Wainwright to Wicked) or publicly reading Bookcrossing books. It shouldn't be difficult to guess that yes, I also knit in public, all the time.

I'm not quite sure whether I can quite pin down the reasons for this inclination. To express individualism; to pretend I'm important by thinking that people pay attention to what I do; to get comments from someone interested in the same thing. I know that I at least would love it if someone spotted that I was wearing a Clapotis or Sylvi. Of course I also want to knit when I can, even in public, but that's not the only reason.

When I think about tomorrow, I feel very energetic, almost defiant. Knitting and Ravelry are, in the end, still rather invisible to the general public, and I look forward to KIP Day as a small attempt to make us more visible. And, hopefully, to get some bystanders interested.

Lomailua

Viime aikoina täällä on kyllä neulottu, mutta valmista ei synny. On useampikin pariton sukka, aiemmin kuvattu huivi ja vielä vähän muuta...Toki myös Helsingin lyhyt (kolme päivää) kesä vaikutti asiaan. Kaunis sää houkutteli uimaan ja pyöräilemään. Helteiden aikana sain kunnon rusketuksen käsivarsiin, menetin talviturkin ja luin pari dekkaria mutta neuloin tuskin yhtään.


Lomapäivien lukemiseksi suosittelen ehdottomasti vanhoja dekkareita. Ahmin yläasteikäisenä Agatha Christiet, Rex Stoutit ja John Dickson Carrit, mutta Dorothy Sayersit jäivät lukematta. Niihin palaaminen oli kuin paluu noihin huolettomiin kesälomapäiviin ennen murheita kesätöistä (tai niiden puutteesta).

Yksi Dorothy L Sayersin kirja on saatavilla myös LibriVoxista: Whose Body.

Se sou tinta tu és tela

Today I won't stay on topic, today I'll savour some Portugese and imagine spring rain on my skin.

Tänään ei kirjoiteta aiheesta, tänään nautitaan portugalilaistunnelmissa ja kuvitellaan pieni kevätsade iholle.

Stuck in the Middle

I don't consider myself a victim of the SS-syndrome (the dreaded Second Sock Syndrome), but I tend to have problems with the second cast on. This goes for mittens as well as socks, and probably has more to do with DPNs than anything else: I just don't like knitting the first few rounds with them. What with the needles persistently dangling instead of staying put, and the rib looking wonky, I just want to get to the part where the pattern has already started to emerge and things are going nice and smooth.

This moment between one of the pair having been cast off but before the other one has been cast on is when I'm most tempted to start another project -one that isn't knitted on DPNs. This is how I've started multiple scarves, although only one of them has survived so far. Usually the moment passes, and I go on to knit the pair.

The scarf (it's considerably longer now than in the picture) that has survived is Old Shale Scarf (rav-link), a pattern which I received in a Ravelry exchange. It's easy enough for a lace noob like me, but gets rather tedious after a while. I've been knitting it every now and then, mostly when other projects bore me.

The best thing about the scarf-to-be is the yarn: my first Manos (silk blend), and so soft and squishy that I could make a bed of it.

A Lost Fight

It has been the kind of a day when I'm afraid to so much as attempt knitting, because if everything else goes awry, what can  you expect from something that tends to go a bit awry even on the best of days?

It hasn't gone quite as badly as I expected, but the bottom of my sock still is developing a very visible line between the 4th and 1st needle. I won't post a picture, at least not now, it's nearly 11 pm and much too dark (and yes, I do knit -and read- with too little light), but it appeared out of nowhere a little after the heel. I'm tempted to blame the yarn (cherry tree hill sock) for being too soft and slippery, but it's more likely just me. It's still annoying, though. Fighting against the Knitting Gods is really the last thing I need tonight.

The colour of the day (season?)

Shouldn't be difficult to guess what have been my colours of choice lately. Yellow, yellow-pink (it looks white-ish pink in the picture but is not really), green-brown-yellow, orange-yellow...See the pattern?

The solid yellow is Vuorelma Veto, bought from Sypressi, Helsinki; The pink-yellow is Naurava lammas, colourway "queen amber", bought from Lankabaari, Turku; The green-brown-yellow is from Ripples Yarns, colourway "easter surprise"; and the Tofutsies just arrived today as an exchange with Tui.

Oi ihana toukokuu

Näinhän se tietenkin menee. Kun olen juuri hehkuttanut sitä, miten loistavaa on voida tehdä kantapää junassa, yhtäkkiä olenkin varvaskavennuksissa, joita en voi aloittaa, koska saajan pitää sovittaa ensin. Eli pakollista taukoa tulee jossain vaiheessa kuitenkin.

Ainoa toinen aktiivisesti tekeillä oleva neuletyö on huivi. Lanka on upeaa ja kuvio helppo, jopa siinä määrin että en jaksa neuloa sitä kovinkaan pitkään ennen kyllästymispistettä.

Tekisi mieli aloittaa uudet sukat, mutta yritän malttaa odottaa toukokuuta ja sock knitters anonymous -ryhmän toukokuun mallia. Lankakin tähän työhön on jo mietitty: olimme miehen kanssa parisuhdeoleellisen merkkipäivän (lue: vuosipäivän) johdosta viikonloppulomalla Turussa, ja pakkohan sitä yhdessä lankakaupassa oli käydä. Lankabaarin sijainti ja valikoimakin oli katsottu valmiiksi, joten kauaa ei ostoksissa mennyt. Mukaan tarttuivat sukkaplokit (tai siis succaplokit)  ja yksi ainokainen kerä paikallisen värjärin sukkalankaa (langan tiedoissa ei nimeä lue, mutta kaupan kuitti paljastaa että ostin Nauravan lampaan tuotteen). Mies ei ihan ensinmainittujen ideaa tajunnut, ja täytyyhän se myöntää että eivät ne ihan välttämättömät ole...Mutta kun kauppaan kerta päästiin enkä tuhlannut lankaan liikaa niin pitäähän niitäkin päästä kokeilemaan.

Tosiaankin, minua kiinnostavia lankoja ei Lankabaarista hirveästi löytynyt, tosin voi johtua tämänhetkisestä sukkakeskeisyydestäni, en oikein edes katsellut muita lankoja. Mutta tuo ainoa ostamani kerä siis tämänhetkisten suunnitelmien mukaan päätyy Kiilaksi heti kun toukokuu koittaa.

Love of the short row heel

Pattern: Go with the Flow by Evelyn A. Clark from Favorite Socks

Yarn: Araucania Ranco Solid

Needles: 2mm DPNs

Size: mine, shoe size eur 40/41. CO 60 sts.*

After my first Araucania socks, I did intend to use some other yarn for my next project. I did even  cast on a pair of charades in Cherry Tree Hill Supersock, but the colour pooled in the worst possibly way (the yarn did, however, feel soft as heaven, so I will probably give it another try with a more appropriate pattern). So I wound up my second skein of Araucania and started my first pattern from the Favorite Socks (which I keep spelling as Favourite, and then can't find it from Ravelry...)

I didn't even look at the directions in the pattern for making the heel, as I had already decided to try a short-row one. I hate having a sock on a hiatus just because I need time and good lighting to pick up the gusset stitches, so this was really inevitable.

I followed cosmicpluto's tutorial found here. Considering that it was my first attempt, I found this heel much easier and faster to do than the heel flap, and a bit more successful too. Obviously there are some mistakes, but the lace conveniently hides the holes ;)

I'm now knitting socks for the BF, also with a short row heel that I was able to knit on the train. A lot of my knitting is done in transit, so this is a big advantage compared to the heel flap.

*Please ignore my very white-looking calves in the picture, it's the lighting. And we have a long, sunless winter behind us.

Kotoutumista

Kun on useamman vuoden asunut puoliksi siellä, puoliksi täällä (ja vähän vielä tuolla) niin ihan oikea koti tuntuu melko ihmeelliseltä. Olenkin viime aikoina miettinyt kotia ja sen määritelmää. Monet opiskelijat sanovat kotikoti kun menevät käymään vanhempiensa luona, minä olen jo pitkään puhunut paikasta kadun tai kaupunginosan nimellä. Siinäkin vaiheessa kun asuin siellä puolet ajasta.

Tuntuu että tätä uutta kotia työstetään. Tehdään. Pienillä asioilla.

Esimerkiksi sillä että kun palmusunnuntaina virpojat soittavat ovikelloa, meidän kotimme ovikelloa, meillä on suklaamunia valmiina. Ja saamme kaksi hienoa oksaa keittiön pöydälle. Tuntuu mukavalta ajatella että asunnossa on jotain mitä ei ole muuttolaatikoissa kuljetettu paikalle, vaan se on annettu tähän asuntoon, meille.

Olen jopa saanut tähän asuntoon kunnioitettavan määrän postia. Tilasin ensin Suuren käsityölehden ja sitten Novitan, ja molemmista ovat ensimmäiset numerot jo tulleet. Lisäksi ostin vähän lankaa (lisää Araucania Rancoa). Ja yksi kirja on vielä tulossa. Köh. Ehkä postinkantajastakin tulee vielä tuttu.

Paljon merkitsee myös se, että kaikelle löytyy oma paikkansa. Missä kannattaa istua neulomassa tai lukemassa jotta saisi mahdollisimman paljon luonnonvaloa; mihin laitetaan posti; milloin automaattisesti avaa oikean kaapin vesilasia etsiessä. Siitä olen aika varma, että olen löytänyt oman neulomissoppeni. Keskeneräinen työnikin on jo useimmiten samassa paikassa. Siinä tuntuu mukavalta istua kahvikupin kanssa ja podcast taustalla.

Aarteita, osa 1

Lankalauantai meni jo, mutta samalla teemalla jatketaan täällä hieman myöhässä.

Voitin jo melko pitkän aikaa sitten Ganeshasin blogiarvonnassa mutta en ns. julkisesti (eli blogissa tai vastaavassa) kirjoittanut siitä mitään. Palkinto oli minusta ihana, ja siihen liittyi vielä aika hyvä yhteensattuma. Vähän ennen palkinnon saapumista olin ilmoittautunut suomalaisten ravelryvaihtoon. Mainitsin ilmoittautumislomakkeessa esimerkiksi että kokeilisin mielelläni alpakkalankaa, podin alkavaa sukkainnostusta ja vaikka muuten suosin enemmän yksiväristä, moniväriset sukkalangat vetivät puoleensa. Pian posti toi, mitäs muuta kuin monivärista alpakkasukkalankaa! Pakettia avatessani olin hetken aivan varma että se on vaihtopariltani, ennen kuin tajusin että ohjetta ei ollut (jollainen vaihdon sääntöjen mukaan piti lähettää) ja keneltä paketti todellisuudessa oli. Kaikin puolin mieluisa palkinto siis, ja yksi lankakorini ehdottomia aarteita.