Sukkapäivä

En tiedä kuinka yleistä tämä on, mutta luen muutamaa suosikkiblogiani uudestaan aina välillä, vähän niin kuin luen välillä Yarn Harlotin kirjoista yksittäisiä esseitä uudestaan. Silloin kuin tarvitsen inspiraatiota, henkistä neulontatukea tai muistan vain hauskan merkinnän jonka tiedän piristävän päivääni. Nyt olen viimeisen tunnin lueskellut blogia jonka kirjoitustyylin epäilen siirtyvän suoraan omaan tekstiini (olen aina ollut erittäin altis vaikutteille ja omin muiden ihmisten sanontoja ja jopa ilmeitä jatkuvasti). Blogi tarjosi kuutenkin niin voimakkaan inspiraation tähän merkintään, että en voinut vastustaa. Mahdollinen tyylin matkiminen annetaan toivottavasti anteeksi.

Tänään on ollut aika sukkapäivä. Aamulla kyttäsin onnistuneesti itselleni lisää wollmeisea (huom: jos et tiedä mistä on kyse, niin on ehkä parempi. Se vie rahat ja altistaa lankasnobismille) ja vietin sen jälkeen parisen tuntia varsin epämääräisesti, lähinnä ravelryssä surffaillen ja uutta sukkakirjaa ihaillen (siitä toivottavasti lisää myöhemmin).
Muuten olen lähinnä juonut hirveitä määriä kahvia ja teetä ja syönyt suklaata sekä neulonut uskomattoman pähkinäsuklaamaisia sukkia. Wollmeisesta, tietenkin.

Tuossa vähän aikaa sitten ensin boleroa (täällä lyhyesti mainittu mutta ei kuvattu) ja sitten paitaa neuloessani kuvittelin jo hetken aikaa että sukkakauteni on ohi. Minulla on tapana innostua jostakin aina vähäksi aikaa aivan suunnattomasti, ja ajattelin että se sukkajuttu oli nyt tässä. Että se oli samanlainen kausi-innostus kuin esimerkiksi Susu-suklaapatukan ahmimisvaiheeni joskus lukiossa, minkä jälkeen kyseinen suklaa on jäänyt kaupan hyllylle.

Vaikuttaa kuitenkin kovasti siltä, että sukat ovat tulleet jäädäkseen. Minulla oli myös kesän alussa pienoinen kyllästymisvaihe, mutta sekin meni ohi. Nytkin villapaitaintoiluni vaihtui sukkaintoiluksi melko nopeasti. Ravelryn queue on taas kasvanut, pähkinäsuklaasukka nro 1 on yli kantapään ja eilen vietin tunnin kahvilassa teekupposen ja uuden sukkakirjan kanssa aivan innoissani.
Olen myös vihdoin kesähelteiden jälkeen päässyt käyttämään tähän mennessä tekemiäni sukkia hieman enemmän. Araucania Ranco vain valitettavasti on osoittautunut melko huonosti kestäväksi: olen tehnyt siitä kaksi paria, joista toiset ovat kotikäytössä ja toiset ihan kengissä kulumassa. Ensinmainitut neuloin 2,5mm puikoilla, jälki ei ollut tarpeeksi tiheää ja ne ovat kasvaneet käytössä: ihan oma moka, siitä en valita. Toiset tein 2mm puikoilla ja ne ovat paitsi venähtäneet myös alkaneet huopaantua ja kulua jo toisen käyttökerran jälkeen.

Viime päivinä olen ajatellut, että tällaisista pienistä pettymyksistä huolimatta jaksan neuloa sukkia koska teen niitä ennen kaikkea prosessin, en valmiin neuleen, takia. Villapaitaa tehdessä ajattelin hyvin paljon myös sitä, miten ihanaa olisi käyttää itsetehtyä vaatetta. Itsetehtyjä sukkiani käytän sen sijaan edelleenkin aika vähän, enkä haaveile siitä samalla tavalla neuloessa kuin villapaidan kanssa. Nautin kuvion muodostumisesta, langan väreistä ja siitä, miltä se tuntuu käsissä. Pienet puikot sopivat käteeni jotenkin niin hyvin.